Lähi-ja luomuruokamarkkinat

Lähi- ja luomuruoka kaupoissa.

Suomalaiseen yhteiskuntarakenteeseen kuuluu olennaisena ruokakauppa. Vaikka suoramyynnit ja verkkokauppa ovat yleistyneet, useimmiten kuluttaja kuitenkin menee ruokakauppaan, kun hän haluaa ruokaa. Ravintolat, pizzeriat ja kahvilat ovat tietenkin omassa sarjassaan ja onneksi niissäkin tarjotaan usein läheltä hankituista raaka-aineista valmistettua ruokaa.

Mitä suomalainen ostaa ruokakaupasta?

Päivittäisruokaostoksiin kuuluvat mm. maitotaloustuotteet, viljatuotteet ja leipä, hedelmät ja kasvikset, liha, broileri tai kala. Lisäksi herkkuja ja juomia. 

Mitä ostetaan lähi- ja luomuruokana, eli suomalaisena ruokana?

Luomumaidon ja luomukananmunien käyttö on lisääntynyt huimasti, samoin viljatuotteiden. Luomu- tai lähitilojen lihaa on jonkin verran tarjolla kaupoissa, mutta ne liikkuvat enemmän suoramyynnissä tai Reko-ryhmissä. Kasvisten osalta tarjonta on heikkoa, mutta tomaattia, kurkkua, salaattia, porkkanaa ja kaalia saa läpi vuoden luomuna. Lähiruokana kasviksista on enemmän tarjontaa, koska kaupat voivat ottaa myyntiin pieniäkin eriä paikallisislta tuottajilta. Hedelmistä Suomessa ei juurikaan muuta ole tarjolla kuin omenaa, joten toivoisi kyllä, että päärynän ja luumun kasvatus lisääntyisi. 

Lähiruokaa- ja lähiluomua on hyvä käyttää, koska silloin voi varmistua siitä, mitä syö. Tuottajat ovat yleensä pieniä yrityksiä, jolloin tuotteen alkuperä on helposti selvitettävissä ja laatu on korkealuokkaista. Suomalaisella luonteenlaadulla tuottaja tekee huippulaatua. Asiakas voi tavata tuottajan kasvotusten kaupassa järjestettävissä esittelypäivissä. Tuottaja voi kertoa tilan historiaa, tuotteen viljely- tai kasvatustavoista ja monia muita asioita. Ruoka maistuu paremmalta, kun siihen liittyy tarina ja tekijä. 

Olemme järjestäneet kymmeniä lähi- ja luomuruokamarkkinoita K-Citymarketeissa ja kaikki ovat olleet innostavia tapahtumia. Tuottajat, asiakkaat ja kauppiaat saavat tutustua toisiinsa ja maistelle tuotteita. Lisäksi tapahtumaissa on ohjelmalava, jossa keskustellaan koko päivän ruokaan liittyvistä asioista. Tapahtumissa on olut mukana merkittäviä henkilöitä monilta eri aloilta.

Miksi ostaa lähi- ja luomuruokaa?

Lähellä kasvanut on ekologista, se vähentää kuljetukseen liittyvää ympäristörasitusta. Lähellä tuotettu lisää elinvoimaa omalla paikkakunnalla ja rahavirta hyödyttää paremmin paikallisia. Lähiluomu tuottaa hyvinvointia luonnolle ja edistää hyvää tulevaisuutta. Syödään lähiruokaa ja lähiluomua!